Huuhkajien historiallinen matka EM-kisoihin – alkaisi jo!

EM-kisat 2021

Huuhkajat eteni historiallisesti EM-kisoihin vuoden 2019 karsinnoissa. Nyt kun eletään syksyä 2020, piti noiden kisojen olla jo takanapäin. Koronaviruspandemian takia kuitenkin kisat siirtyivät ensi kesään. EM-kisat 2021 saavat siis vielä odottaa vajaan vuoden verran. 

Huuhkajien matka EM-kisoihin oli itsessään jo historiallinen ja sen seuraaminen oli jo sellaisenaan uskomaton matka. Matkasta sen kulkemisen arvoisen tekee kuitenkin se määränpää.

Nyt tuota määränpäähän saapumista saadaan siis vielä odottaa ensi kesään saakka. Suomen ottelut alkavat nykyisen tiedon mukaan kesäkuun 12. päivä Tanskaa vastaan Kööpenhaminassa.

Huuhkajien osalta kisojen EM-kisat 2021 alkavat siis tasan 258 päivän päästä, kisat itsessään alkavat jo 11.6. eli 257 päivän päästä.

Kisojen odottamisen tuskaa helpottaa kuitenkin se, että Huuhkajat nähdään tulessa läpi syksyn Nations Leguessa. Suomi on pelannut toistaiseksi kaksi ottelua häviten Walesille ja voittaen Irlannin. Seuraava ottelu Kansojen liigassa Huuhkajien osalta pelataan 11.10. Bulgariaa vastaan kotinurmella.

Katso V Sport Suomen upea fiilistelyvideo Huuhkajien upeasta matkasta EM-kisoihin:

Jos video ei näy laitteellasi, voit katsoa sen V Sport Suomen Youtubesta.

Oi Suomi On!