WADA asetti Venäjän neljän vuoden pannaan – ei vakutusta EM-kisojen otteluihin

WADA EM-kisat päätös - em-futis

Antidoping-järjestö WADA:n päätös sulkea Venäjä ulos kansainvälisestä urheilutoiminnasta ei vaikuta kesän 2020 jakapallon EM-kisoihin.

Maailman suurimmaksi urheiluskandaaliksikin kutsuttu tapaus sai jatkoa maanantaina, kun Venäjä päätettiin sulkea neljäksi vuodeksi ulos olympialaisista sekä muista arvokisoista. Tämä tarkoittaa sitä, että vain tietyt puhtaaksi todetut venäläisurheilijat pääsevät mukaan kilpailuihin – ja tuolloinkin kilpaileminen tapahtuu neutraalin lipun alla.

Päätös ei kuitenkaan koske jalkapallon EM-kisoja. Samaisessa päätösessä Venäjältä vietiin myös oikeus isännöidä arvokisoja, mutta futiksen EM-matsit pelataan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti Pietarissa, jossa myös Huuhkajat pelaa alkulohkon peleistään kaksi.

Sivuiltamme löydät muun muassa Jalkapallon EM 2020 otteluohjelman – sekä paljon muuta.

Esimerkiksi pelipaikat ja stadionit on listattu sivuillemme aakkosjärjestykseen, joten kisahuumaan voi valmistautua vaikkapa tutustumalla EM-futiksen näyttämöihin. Mukana on myös knoppitietoja, jotka poimimalla pääset varmasti pätemään kahvipöytäkeskusteluissa!