Uefa antaa mahdollisuuden palauttaa liput – muutoksia myös ehtoihin

Uefa RB Leipzig HJK Anssi Suhonen Haka Suomen Cupin Maximus Tainio jalkapallon suomen cup

Uefa on tiukan paikan edessä, sillä jalkapallon EM-turnaus lähestyy, mutta maailma on edelleen sekasortoisessa tilanteessa koronaviruksen vuoksi.

Jo viime vuonna loppuunmyydyt EM-kisojen liput on jaettu ja fanit odottavat pääsyä stadioneille. Nyt Uefan portaalissa on mahdollisuus palauttaa lippuja, mikäli ei ole kiinnostunut matkustamaan otteluihin. Se on samalla toistaiseksi viimeinen päivä, jolloin lipuista saa rahat takaisin täysimääräisenä.

Sääntöjä kuitenkin selkeytettiin myös tulevaisuutta silmällä pitäen, sillä myös myöhemmin rahat on mahdollista saada takaisin.

Jos ottelupaikkakunnat vaihtuvat yli 50 kilometrin päähän alkuperäisestä, niin faneille on mahdollisuus saada rahat takaisin. Myös kapasiteetin pienentämisen vuoksi lipuista on mahdollisuus saada rahat takaisin myöhemmässä vaiheessa.

Suomella pelit Kööpenhaminassa ja Pietarissa

Suomen kohdalla epävarmuutta aiheuttaa myös Venäjällä olevat mellakat, jotka saattavat vielä aiheuttaa suuria muutoksia.

Palloliitto ilmoittikin jo seuraavansa tarkasti Venäjän tapahtumia.

Jääkiekon puolella hieman vastaavanlainen tapahtuma johti siirtoon, kun Valko-Venäjän väkivaltaisuudet pakottivat IIHF:n siirtämään jääkiekon MM-kisat pois maasta. Tässä yhtenä elementtinä oli myös se, että useampi sponsori uhkasi vetävänsä tukensa pois, mikäli Valko-Venäjällä pelataan MM-lätkää.