Tanskan joukkue jalkapallon EM-kisoissa

Tanskan joukkue EM-kisoissa 2024

Tanskan EM-joukkue on kauttaaltaan varsin vahva ja joukkue saattaa onnistuessaan hyvinkin taistella jopa lohkovoitosta.

Tanskan maajoukkueen päävalmentaja Kasper Hjumland on julkistanut lopullisen EM-kisajoukkueensa. Jalkeilla on ryhmä, jota ei välttämättä voi laskea kuumimpien suosikkien joukkoon, mutta haastajien ja mahdollisten mustien hevosten listalle juuttilauma ehdottomasti kuuluu.

Joukkueessa on liuta Valioliigasta tuttuja pelaajia, kun Hjulmand nimesi joukkueeseen muun muassa Crystal Palacen Joachim Andersenin, Manchester Unitedin Christian Eriksenin ja Rasmus Hojlundin sekä Tottenhamin Pierre-Emile Hojbergin. Heidän lisäkseen joukkueen vastuunkantajiin kuulunevat Anderlechtin Kasper Schmeichel ja Thomas Delaney, AC Milanin Simon Kjaer sekä RB Leipzigin Yussuf Poulsen.

Mainos alkaa:

Kun otetaan huomioon myös se, että kasassa oleva joukkue on pitkälti sama, joka raivasi edellisessä EM-turnauksessa tiensä aina semifinaaliin asti, on Tanskalla paljon syytä optimismiin.

Lohkoarpa olisi toki voinut ehkä olla suotuisampikin, sillä Tanska päätyi C-lohkossa melko kovaan seuraan. Englanti, joka viime kisoissa pudotti Tanskan finaalista, on lohkon ehdoton voittajasuosikki. Lohkon täydentävien Serbian ja Slovenian kanssa Tanska siis taistelee vähintään lohkon kakkospaikasta. Ja toisaalta kun otetaan huomioon Englannin perinteinen taipumus alisuorittamiseen sekä tanskalaisten viimeksikin nähty kyky venyä tiukoissa paikoissa, niin lohkovoittokaan ei lopulta olisi mikään valtaisa shokki. Toisaalta Serbiaa ja Sloveniaakaan ei sovi millään muotoa aliarvioida, joten Tanskan on turha odottaa ilmaislippua jatkoon.

Tanska avaa EM-urakkansa 16. kesäkuuta ottelulla Sloveniaa vastaan.

Tanskan joukkue EM-kisoissa 2024:

Maalivahdit:

Kasper Schmeichel (Anderlecht)
Frederik Ronnow (Union Berlin)
Mads Hermansen (Leicester City)

Puolustajat:

Andreas Christensen (Barcelona)
Simon Kjaer (AC Milan)
Joachim Andersen (Crystal Palace)
Jannik Vestergaard (Leicester City)
Mathias Jörgensen (Brentford)
Alexander Bah (Benfica)
Joakim Maehle (Wolfsburg)
Rasmus Kristensen (Roma)
Victor Kristiansen (Bologna)

Keskikenttäpelaajat:

Christian Eriksen (Manchester United)
Thomas Delaney (Anderlecht)
Morten Hjulmand (Sporting Lisbon)
Pierre-Emile Hojbjerg (Tottenham)
Christian Norgaard (Brentford)
Mathias Jensen (Brentford)
Mikkel Damsgaard (Brentford)

Hyökkääjät:

Jacob Bruun Larsen (Burnley)
Andreas Skov Olsen (Club Brugge)
Anders Dreyer (Anderlecht)
Kasper Dolberg (Anderlecht)
Rasmus Hojlund (Manchester United)
Jonas Wind (Wolfsburg)
Yussuf Poulsen (RB Leipzig)

Lue myös: Englannin joukkue jalkapallon EM-kisoissa