Saksa nimesi joukkueen jalkapallon EM-kisoihin 2024

Saksa

Saksa kuuluu siihen joukkoon, joilla on saumat voittaa mestaruus jalkapallon EM-kisoissa. Tässä maan joukkue turnaukseen!

Saksan päävalmentaja Julian Nagelsmann on nimennyt joukkueen jalkapallon EM-kisoihin. Luotsi joutui tekemään kovia päätöksiä, sillä muutamia kovia nimiä jäi kokoonpanon ulkopuolelle. Esimerkiksi Dortmundin Mats Hummels ja Bayern Münchenin Leon Goretzka joutuivat pettymään.

Suurimmat tähdet maalta löytyvät keskikentältä, jossa on kaksi kokeneempaa pelaajaa sekä heidän soihdunkantajansa tulevaisuudessa. Toni Kroos ja Ilkay Gündogan pelaavat viimeisiä hetkiä maajoukkueessa, kun taas Bayern Münchenin Jamal Musiala ja Leverkusenin Florian Wirtz tulevat olemaan maan tulevaisuus.

Mainos alkaa:

Wirtz on muutenkin mielenkiintoinen nimi seurattavaksi, sillä EM-kisoissa jättionnistuminen varmasti laittaisi Leverkusenin toimistolla johtajat hykertelemään, sillä markkina-arvo on jo valmiiksi pilvissä. Se on varmaa, että tämä supernuorukainen tulee lähivuosina hyppäämään johonkin aivan maailman huippuseuraan.

Saksa on edellisen kerran juhlinut Euroopan mestaruutta vuonna 1996. Näin ollen kuiva kausi on kasvanut jo 28 vuoden mittaiseksi. Nyt paineet kotiyleisön edessä ovat valtavat, joten menestyminen vaatisi todella kovaa henkistä kanttia. Toisaalta se voi olla todellinen voimavarakin, jos sen osaa hyödyntää oikein.

Jalkapallon EM-kisojen lohkot antavat Saksalle mahdollisuuden edetä pudotuspeleihin, mutta toisaalta myös tippuminen on mahdollista kaiken mennessä pieleen. Samassa lohkossa ovat Skotlanti, Unkari ja Sveitsi. Ensimmäinen ottelu on luvassa 14. kesäkuuta, kun Saksan vastustajaksi asettuu Skotlanti.

Saksa EM-kisoissa 2024:

Maalivahdit: 
Oliver Baumann (Hoffenheim)
Alex Nubel (Stuttgart)
Manuel Neuer (Bayern Munich)
Marc-Andre ter Stegen (Barcelona)

Puolustajat: 
Waldemar Anton (Stuttgart)
Benjamin Henrichs (RB Leipzig)
Joshua Kimmich (Bayern Munich)
Robin Koch (Eintracht Frankfurt)
Maximilian Mittelstadt (Stuttgart)
David Raum (RB Leipzig)
Antonio Rudiger (Real Madrid)
Nico Schlotterbeck (Borussia Dortmund)
Jonathan Tah (Bayer Leverkusen)

Keskikenttäpelaajat: 
Robert Andrich (Bayer Leverkusen)
Chris Fuhrich (Stuttgart)
Pascal Gross (Brighton and Hove Albion)
Ilkay Gundogan (Barcelona)
Toni Kroos (Real Madrid)
Jamal Musiala (Bayern Munich)
Aleksandar Pavlovic (Bayern Munich)
Leroy Sane (Bayern Munich)
Florian Wirtz (Bayer Leverkusen)

Hyökkääjät: 
Maximilian Beier (Hoffenheim)
Niclas Fullkrug (Borussia Dortmund)
Kai Havertz (Arsenal)
Thomas Muller (Bayern Munich)
Deniz Undav (Stuttgart)