Mestarien liigan puolivälierät avattu – kaikki on vielä auki

Mestarien liigan semifinaalit välieräparit puolivälierät

Mestarien liigan puolivälierät aloitettiin ja eilen saatiin kaksi viimeistä paria uunista ulos. Yksi pari näyttää melko vahvasti ratkenneen, mutta kolmessa muussa parissa kaikki on kuitenkin vielä auki.

Tiistaina Mestarien liigan puolivälierät aloitettiin kahdella kotivoitolla. Real Madrid kaatoi kotinurmellaan Liverpoolin lukemin 3-1. Kahden maalin voitto on madridilaisille iso voitto, mutta lähes yhtä isona asiana voidaan pitää Liverpoolin tekemää vierasmaalia.

Toinen ottelu tiistaina pelattiin Manchester Cityn ja Borussia Dortmundin välillä. Moni odotti ottelusta isäntien ylimarssia, mutta toisin kävi. City onnistui lopulta ottelun niukasti voittamaan, mutta Dortmund sai mukaansa vierasmaalin kun lukemiksi kirjattiin lopulta 2-1.

Eilen keskiviikkona nähtiin todellista hulinaa. Bayern München ja PSG tarjoilivat yhden koko jalkapallovuoden huikeimmista näytöksistä. Viime kauden finalistien ensimmäisessä kohtaamisessa vierasjoukkue PSG, joka lähti otteluun altavastaajana, oli lopulta vahvempi ja onnistui tekemään kolme vierasmaalia. Loppulukemiksi Münchenissä kirjattiin 2-3.

Myös toinen keskiviikon otteluista päättyi vierasvoittoon. Neutraalikentällä pelattu ottelu FC Porton ja Chelsean välillä päättyi vierailijoiden kliinisen esityksen jälkeen lukemiin 0-2. Ei vielä mitään ratkaisevaa, mutta Chelsealta todella, todella, tukeva ote jatkopaikkaan.

Mestarien liigan puolivälierät jatkuvat tiistaina, kun otteluohjelmassa on jälleen kaksi ottelua. Nyt ottelupäivät kääntyvät toisinpäin, kun tällä viikolla keskiviikkona pelanneet aloittavat ensi viikon ottelut tiistaina. Mestarien liigan ottelut ratkaisuun saakka näyttää C More -palvelu.