Sky Sports: Englannin Valioliigassa neljä uutta koronakartuntaa

Arsenal Valioliigassa Valioliiga pierre-emerick aubameyang arsenal

Englannin Valioliigassa paljastui jälleen uusia koronavirustartuntoja. Yhteensä positiivisia näytteitä oli neljä ja ne olivat kolmessa eri joukkueessa. Asiasta uutisoi Sky Sports.

Valioliigassa haaveillaan sarjan alkamisesta, minkä johdosta joukkueita testataan säännöllisesti. Toistaiseksi jokaisella testikerralla on paljastunut uusia tartuntoja ja niin kävi myös alkuviikon testikierroksella.

Tällä kertaa uusia tartuntoja paljastui neljä kappaletta, mutta sitä ei paljastettu, että olivatko positiiviset näytteet pelaajiston vai henkilökunnan puolelta.

Seuraava testikierros on luvassa torstain ja perjantain aikana, jolloin saadaan taas päivitettyä tilannetta.

Englannin tilanne on puhuttanut vahvasti, sillä koronavirus jyllää maassa erittäin pahasti, mutta Valioliigalla on kovat paineet saada kausi pelattua loppuun.

Lue myös: Englannin alempien sarjojen jatkosta järjestetään äänestys