Tässä EM-kisojen pudotuspelien kaavio ja otteluohjelma

Georgia teki yhden EM-kisojen historian isoimmista yllätyksistä

EM-kisojen loppusuora häämöttää, kun turnauksessa siirrytään pudotuspelivaiheeseen, jossa on mukana vielä 16 joukkuetta.

Koska turnausta päätettiin laajentaa vuodeksi 2016 ja mukana on nyt 24 joukkuetta, tarkoittaa se sitä, että neljä parasta lohkokolmosta pääsee myös pelaamaan pudotuspelejä. Järjestelmän urheilullisuutta voidaan kritisoida, mutta lisämuuttujia se ainakin turnaukseen tuo.

Lohkovaiheen viimeisenä iltana koettiin jättiyllätys, kun Georgia kaatoi Portugalin ja nousi mukaan pudotuspeleihin. Georgian voitto pisti myös pakkaa kiitettävästi sekaisin. Georgialle itselleen tämä tarkoitti sitä, että heiltä vaaditaan jälleen jättiläisen kaatoa, sillä vastassa on Espanja, joka oli alkulohkovaiheen vakuuttavin ryhmä.

Mainos alkaa:

Georgian voitto oli suuri palvelus Englannille, joka saa vastaansa Slovakian. Muutoin Englanti olisi kohdannut Hollannin. Sen sijaan E-lohkon voittaneelle Romanialle Georgia teki kitkerän källin. Romania olisi muuten pelannut Sloveniaa vastaan, mutta Georgian ansiosta vastustaja onkin Hollanti.

Ennakkosuosikeista ikävin arpa osui Ranskalle, joka saa vastaansa Belgian. Ranska pelasi alle tasonsa alkulohkossa, mutta eipä toisaalta Belgiankaan peli silmää hivellyt. Silti Ranska olisi varmasti ottanut vastaan toisenlaisenkin arvan, vaikka he Belgiaakin vastaan lähtevät ennakkosuosikkeina.

Kisaisäntä Saksa oli murskaava kahdessa ensimmäisessä ottelussaan, mutta tasapeli Sveitsiä vastaan herättää kysymysmerkkejä. Saksa on toki selvä suosikki otteluun, mutta haastajana otteluun lähtevä Tanska tuskin myy nahkaansa halvalla.

Portugalille Georgian antama yllätyskylvetys toiminee hyvänä herätyksensä siitä, että pelkkä suosikin asema ottelussa ei tarkoita yhtään mitään. Tämä on hyvä pitää mielessä, sillä asetelma on varsin samanlainen neljännesvälieräottelussa Sloveniaa vastaan.

Sveitsi puolestaan pääsee haastamaan hallitsevaa Euroopan mestaria. Italia ei ole esiintynyt vielä erityisen vakuuttavasti, kun taas Sveitsi on osoittanut lupaavia väläyksiä. Italian voitto on toki oletusarvoista, mutta ei enää niin selkeästi, kuin vielä jonkin aikaa sitten olisi ollut.

Ehkä ennakolta tasaisin pareista onkin Itävalta-Turkki. Itävalta voitti kovan alkulohkon ja on siten suosikki, mutta sen verran vähän Itävallalla on näistä tilanteista kokemusta, että paineensietokyky ja suosikin aseman käsitteleminen ovat suurennuslasin alla. Turkki pääseekin näin käyttämään altavastaajan aseman hyväkseen, vaikka ei olekaan läheskään niin selkeä altavastaaja. Turkki on myös vastaavissa tilanteissa ennenkin venynyt, joten ottelua on vaikea ennakoida.

Tältä näyttää turnauksen pudotuspelikaavio:

EM-kisojen pudotuspelien otteluohjelma:

Neljännesvälierät
La 29.6. klo 19:00 Sveitsi-Italia
La 29.6. klo 22:00 Saksa-Tanska
Su 30.6. klo 19:00 Englanti-Slovakia
Su 30.6. klo 22:00 Espanja-Georgia
Ma 1.7. klo 19:00 Ranska-Belgia
Ma 1.7. klo 22:00 Portugali-Slovenia
Ti 2.7. klo 19:00 Romania-Hollanti
Ti 2.7. klo 22:00 Itävalta-Turkki

Puolivälierät
Pe 5.7. klo 19:00 Espanja/Georgia-Saksa/Tanska
Pe 5.7. klo 22:00 Portugali/Slovenia-Ranska/Belgia
La 6.7. klo 19:00 Englanti/Slovakia-Sveitsi/Italia
La 6.7. klo 22:00 Romania/Hollanti-Itävalta/Turkki

Välierät
Ti 9.7. klo 22:00
Ke 10.7. klo 22:00

Finaali
Su 14.7. klo 22:00

Lue myös: Aivan mieletön shokkitulos – Georgia painoi Portugalia turpaan ja meni jatkoon EM-kisoissa