Voita matka futiksen EM-finaaliin Berliiniin!

Albanian Huuhkajat Pelipallo jalkapallon EM

Jalkapallon EM-kisat ovat kesän ehdottomasti kuumin tapahtuma, ainakin futisfanin näkökulmasta. Luvassa on hurjat karnevaalit kaikkineensa.

EM-turnaus polkaistaan vauhtiin perjantaina 14. kesäkuuta, kun Saksa ja Skotlanti kohtaavat Münchenissä. Tuosta hetkestä käynnistyy kuukauden mittainen rutistus, joka huipentuu 14. heinäkuuta Berliinissä, kun luvassa on EM-finaali.

Euroopan mestaruutta puolustaa Italia, joka kaatoi kolme vuotta sitten Lontoon Wembleyllä Englannin rankkarikisan päätteeksi. Nyt Englanti kantaa harteillaan entistä suurempia paineita, sillä maa on suurin mestarisuosikki turnaukseen. Materiaali on aivan älyttömän kova, joten pettymyksestä toiseen seilanneelle kansalle ei kelpaa mikään muu kuin mestaruus.

Mainos alkaa:

Englannin lisäksi myös Ranska on nostettava realististen mestarisuosikkien joukkoon. Viime MM-kisojen finalisti on aina kova nykyisen sukupolvensa ansiosta. Kirkkaimpana tähtenä tuikkii Kylian Mbappe, jonka siirto Real Madridiin julkistetaan todennäköisesti vielä ennen EM-kisojen alkua.

Mestaruuteen voi yltää myös moni muu, joten luvassa on ikimuistoinen taistelu himoitusta pytystä ja Euroopan valtikasta seuraavaksi neljäksi vuodeksi.

Nyt on mahdollisuus voittaa matka EM-finaaliin Berliinin, mikä olisi varmasti jokaiselle yksi unelmien täyttymys. Lue lisätiedot arvonnasta täältä!