Sky Sports: Mestarien liiga pelataan loppuun 12 päivän turnauksena

Mestarien liiga UCL C More televisiointi mestarien liigan

Sky Sports kertoo, että Mestarien liiga olisi tuoreimpien suunnitelmien mukaan tarkoitus pelata loppuun kahden viikon aikajakson puitteissa.

UCL vietäisiin loppuun miniturnauksena 12 päivän rutistuksessa Portugalin pääkaupungissa Lissabonissa.

Otteluita pelattaisiin kahdella eri stadionilla ja mitä todennäköisimmin ilman lehtereillä olevia katsojia. Portugalin viranomaismääräyksistä riippuen katsomoon voisi kuitenkin päästä pieni määrä ihmisiä.

Kun koronaviruspandemia iski, oli pudotuspelit jo käynnissä ja neljännesvälieriä jäi pelaamatta neljän ottelun verrann. Vielä ei ole päätetty, miten turnauksesta saadaan tasapuolinen ja miten jäljellä olevat neljä ottelua tullaan viemään läpi – tai tarkemmin sanottuna missä.

Sky Sportsin tietojen mukaan myös Eurooppa-liigaan kaavaillaan samanlaista miniturnausta. Päätöksiä molempia turnauksia koskien saataneen UEFAn keskiviikon kokouksessa. Kokouksessa päätetään myös vuoteen 2021 siirrettyjen EM-kisojen isäntäkaupungit ja aikataulu.

Aiheeseen liittyvää: Mestarien liiga pysyy C Morella ainakin vuoteen 2024 saakka