Jalkapallon EM-kisat ovat valtavan kokoluokan tapahtuma, joka kerää katsojia tietysti Euroopasta, mutta myös ympäri maailman.
EM-kisojen kiinnostavuus perustuu osittain myös siihen, että kyseessä on harvoin pelattava turnaus. Tietysti myös se on äärimmäisen kovatasoinen, koska suurin osa maailman parhaimmista futismaista tulee juurikin Euroopasta.
Suomi on kertaalleen historian aikana selviytynyt mukaan EM-kisoihin, joten Huuhkajille turnaus on ollut harvinaista herkkua. Seuraava mahdollisuus koittaa aikoinaan vuoden 2028 EM-turnaukseen, jonka karsinnat pelataan sitten lähempänä tapahtumaa.
EM-kisat pelataan aina neljän vuoden välein, joten jo pelkästään se odotus ja jännitys aina vuosien ajan tuo mukanaan tiettyä maagisuutta tapahtumaan.
Koska jalkapallon EM-kisat järjestetään seuraavaksi?
Seuraavien jalkapallon EM-kisojen ajankohta on kesä-heinäkuu 2028. Tällä kertaa isäntinä toimivat Englanti, Irlanti, Skotlanti, Pohjois-Irlanti sekä Wales. Näin monen isännän kesken jaettavat kisat tekevät sen, että edes isännillä ei ole suoraa paikkaa lopputurnaukseen, vaan jokainen maa joutuu karsimaan mukaan normaaliin tapaan.
Tietysti osa näistä maista, kuten Englanti selvinnee kisoihin vaivatta. Kuitenkin esimerkiksi Skotlanti ja Pohjois-Irlanti ovat sellaisia maita, jotka joutuvat venymään täydelliseen suoritukseen selvitäkseen kotikisoihin.
Poikkeukselliset EM-kisat
Joskus EM-kisojen aikataulut eivät ole sujuneet niin kuin olisi toivottu. Tällainen tilanne nähtiin esimerkiksi vuonna 2020, kun useassa maassa pelattavien kisojen suunnitelmat menivät totaalisesti uusiksi. Koko maailma pysähtyi keväällä 2020, kun koronavirus aiheutti paniikkia. Tämän johdosta urheilumaailmakin lyötiin säppiin ja useita tapahtumia peruutettiin. Näin kävi muun muassa jalkapallon EM-kisoille, joita ei ikinä pystytty pelaamaan. Tämä poikkeuksellinen tilanne johti siihen, että kisoja siirrettiin vuodella eteenpäin, joten lopputurnaus olikin kesällä 2021.
Tämä on ainut kerta historian aikana, kun EM-kisoja ei ole pystytty pelaamaan alkuperäisen suunnitelman mukaan.
Näin ollen voisi todeta, että EM-kisat järjestetään aina neljän vuoden välein ilman mitään poikkeuksia. Ajoittain on väläytelty sitä, että kisoja pidettäisiin useammin esimerkiksi kahden vuoden välein, mutta toistaiseksi se ei ole millään tapaa ajankohtainen. Tässä taustalla on taloudelliset seikat, sillä Uefa näkee mahdollisuuden rahastaa, mikäli turnauksia järjestettäisiin useammin. Kuitenkin pelaajien kalenteri on jo valmiiksi niin täynnä, että tilanne on tällä hetkellä mahdotonta. Tilanne on kärjistynyt jo siihen, että pelaajat ovat väläytelleet jopa boikotin mahdollisuutta, jos pelimääriä ei pienennetä.