Entinen liigajoukkueen toimitusjohtaja: ”rangaistuspotkun torjunnan paluupalloa ei pitäisi voida pelata”

Harry Kane Kari Tyni EM-kisojen

Jalkapallossa nähdään, kuten näissäkin EM-kisoissa on nähty, aina välillä epäonnistuneita rangaistuspotkuja, jotka johtavat kuitenkin jälkitilanteesta maaliin. Jääkiekkoseura JYPin entinen toimitusjohtaja Kari Tyni on sitä mieltä, että tämän ei pitäisi olla mahdollista.

Aina välillä jalkapallossa rangaistuspotku epäonnistuu. Joskus veto osuu maalin tolppiin, joskus veto menee kokonaan ohi tai yli, joskus maalivahti koppaa pallon itselleen. Joskus, kuten esimerkiksi Harry Kanen rangaistuspotkussa Tanskaa vastaan, käy kuitenkin niin, että veto tulee uudestaan pelattavaksi maalivahdin torjunnasta.

Useimmiten näissä tilanteissa ensimmäinen pallolla oleva pelaaja on rangaistuspotkun laukoja, jolla on jo valmiiksi vauhti päällä ja etumatkaa takana tuleviin puolustaviin ja hyökkääviin pelaajiin. Usein nämä tilanteet päättyvät jälkitilanteesta maaliin – aivan kuten kävi välierässäkin jatko-ottelussa Englannin ja Tanskan välillä.

Jääkiekkoseura JYPin entinen toimitusjohtaja Kari Tyni otti Twitterissä kantaa torjunnan jälkeiseen pallon pelaamiseen.

Tyni on sitä mieltä, että rangaistuspotkun torjunnan paluupalloa ei pitäisi voida pelata.

Jos twiitti ei näy laitteellasi voit katsoa sen suoraan Kari Tynin Twitter-tililtä.

Mitä mieltä sinä olet, pitäisikö torjutun rangaistuspotkun jälkeen hyökkäävältä pelaajalta viedä mahdollisuus pistää pallo maaliin maalivahdista kimmonneesta vedosta?

Jalkapallon EM-kisojenn viimeinen ottelu, EM-finaali 2021, käynnistyy sunnuntaina 11.7. kello 22:00 Lontoon Wembleyllä. Ottelun ilmaiseksi televisioi YLE TV2 -kanava ja internetissä YLE Areena -palvelu.