Esbjergin Joni Kauko onnistui maalinteossa Tanskan pääsarjassa

Joni Kauko

Esbjergin suomalaispelaaja Joni Kauko onnistui perjantaina maalinteossa, kun keskikenttäpelaaja heilutti maaliverkkoja Randersia vastaan.

Tanskassakin kausi on saatu jälleen koronan jälkeen käyntiin, joten myös sarjassa pelaavat suomalaispelaajat ovat päässeet työn touhuun.

Esbjergissä pelaava Joni Kauko onnistui maalinteossa heti toisessa tauon jälkeen pelaamassaan ottelussa. Suomalainen 4-2-loppunumerot voitto-ottelussa Randersia vastaan. Voitosta huolimatta Esbjerg on ajautumassa karsintasarjaan, jossa joukkue joutuu taistelemaan pääsarjassa olemassa olostaan.

Kaukolle osuma oli kauden neljäs, mutta edellisestä maalista oli ehtinyt vierähtämään jo reilut kuusi kuukautta, joten pieni apina saattoi poistua suomalaisen hartioilta.

Keskikenttäpelaaja on noussut viime kauden aikana myös maajoukkueen vakioryhmään antaen oman panoksensa EM-karsinnoissa. Kauko onkin varmasti yksi todennäköinen pelaaja vuoden 2021 jalkapallon EM-kisoihin.