Suomen jalkapallomaajoukkue sai nimensä tasan 14 vuotta sitten – tiesitkö miten Huuhkajat sai alkunsa?

Huuhkajat

Suomen jalkapallomaajoukkue Huuhkajat ei ole aina ollut tunnettu tuolla nimellä. Jalkapallomaajoukkueen nimittäminen Huuhkajiksi tapahtui itse asiassa yllättävän tuoreeltaan, nimittäin 14 vuotta sitten.

Suomen jalkapallomaajoukkue tunnetaan nykyään nimellä Huuhkajat. Kun Suomen joukkue EM-kisoihin julkaistiin, puhuttiin avoimesti Huuhkajista ja jokainen jalkapalloa vähänkin seuraava tiesi, mistä on kyse.

Aina ei kuitenkaan Suomen jalkapallomaajoukkuetta ole tuolla nimellä kutsuttu. Oikeastaan nimitys on jopa suhteellisen tuore.

Mainos alkaa:

Oli vuosi 2007 ja Suomi pelasi Olympiastadionilla ottelua Belgiaa vastaan. Päivänä oli kuudes kesäkuuta. Kesken ottelun show’n varasti kuitenkin lintu, huuhkaja, joka lenteli kentän yllä laskeutuen lopulta maalin poikkiputken päälle.

Tuohon päivään mennessä Suomen jalkapallomaajoukkueella ei ollut vielä omaa lempinimeä. Jääkiekkomaajoukkuetta kutsuttiin kansalle tutulla nimityksellä Leijonat, mutta Suomen jalkapallomaajoukkue oli vain Suomen jalkapallomaajoukkue.

Katsojat nimesivät stadionilla lentäneen Huuhkajan nimellä ”Bubi”. Huuhkajan latinankielinen nimi on Bubo bubo. Suomi voitti ottelun Belgiaa vastaan 2-0 ja näin koko suomalainen jalkapallokansa villiintyi Bubi-huuhkajasta, oli tämän lentelyllä syytä lopputulokseen tai ei.

Katso alta video siitä tapahtumasta, mistä Huuhkajat sai nimensä:

Jos video ei näy laitteellasi voit katsoa sen suoraan Youtubesta.

Välittömästi tämän jälkeen ei jalkapallomaajoukkuetta kuitenkaan Huuhkajina alettu kutsua. Asiaa eteenpäin lähtivät viemään mm. toimittajat, jonka myötä lopulta puhekieleen ja sittemmin ihan viralliseksikin nimitykseksi Suomen A-maajoukkueelle jalkapallossa tuli Huuhkajat. Tällä hetkellä Suomen maajoukkue valmistuu parhaillaan maan historian ensimmäisiin arvokisoihin. EM-kisat käynnistyvät ensi viikolla 11. kesäkuuta.