Erling Håland vain tuorein loistohankinta – Dortmund on tehnyt aiemminkin loistavia scouttauksia

Erling Håland Dortmund norja

Erling Håland siirtyi Dortmundiin Red Bull Salzburgista 20 miljoonalla eurolla, mikä tuntuu norjalaisen nykymenolla jopa varsin pieneltä summalta.

Viimeisimpänä 19-vuotias nuorukainen ihastutti Mestarien liigassa, kun hän iski ensimmäisessä osaottelussa kaksi osumaa PSG:n verkkoon Dortmundin napatessa 2-1-voiton.

Dortmund on onnistunut pelaajahankinnoissaan hämmentävän hyvällä tavalla kuitenkin jo aiemminkin. Hyvinä esimerkkeinä toimivat muun muassa Ousmane Dembélé sekä Pierre-Emerick Aubameyang

Dembélé hankittiin Dortmundiin 15 miljoonalla eurolla, ja myytiin Barcelonaan vain vuotta myöhemmin 125 miljoonalla eurolla.

Aubameyang puolestaan tuli Saint-Étiennestä 13 miljoonalla eurolla – ja viisi vuotta myöhemmin hän siirtyi Arsenaliin 64 miljoonan euron siirtosummalla.

Tälläkin hetkellä Dortmundista pelaavasta Jaden Sanchosta seura maksoi 9 miljoonaa ja nykyään miehen arvo huitelee Transfermarktin mukaan jo 120 miljoonassa eurossa.

Alla esimerkkejä Dortmundin loistavista pelaajasiirroista.

Håland voidaan vielä nähdä kesän EM-kisoissakin, sillä Norjalla on edessään Nations Leaguen jatkokarsinnat, joiden kautta kisapaikka voi aueta.