4,5 miljoonaa euroa pöytään – Barcelona hankki brassijunnun riveihinsä

barcelona gustavo maia

La Ligan jättiläisseura Barcelona on vahvisttanut hyökkäyskalustoaan 19-vuotiaalla brassipeluri Gustavo Maialla. Asiasta kertoi ESPN.

ESPN kertoo Sau Paulon vahvistaneen, että Maia myytiin Barcelonalle 4,5 miljoonalla eurolla.

Siirrosta saatiin viitteitä jo viime tammikuussa, jolloin brassiseura myi Barcelonalle miljoonalla eurolla etuosto-oikeuden Maiaan. Barcelona käytti optionsa maanantaina maksamalla 3,5 miljoonan euron loppusumman.

Erikoisen kaupasta tekee se, ettei 19-vuotias hyökkääjä ole ehtinyt debytoimaan vielä edes Sao Paulon ykkösjoukkueen riveissä. Marca kertoo, että pari vuotta sitten Maia viimeisteli junioriakatemian joukkueessa 36 otteluun 30 maalia ja ennen Barca-siirtoa hän kuuului Sao Paulon B-joukkueen kalustoon.

Kaupassa Sau Paulolle jäi 30 prosentin omistusoikeus nuorukaisen pelaajaoikeuksista, mikä tarkoittaa sitä, että mahdollisessa tulevaisuuden myynnissä brassiseura kuittaa summasta kolmanneksen.

Lue myös: CAS:n päätös julki – Manchester City saa sittenkin osallistua Mestarien liigaan